Historiallinen Wiipuri -näyttely

Tämä "Historiallinen Wiipuri" valokuvanäyttely on koottu ennen sotia otetuista valokuvista, vanhoista piirustuksista ja kartoista. Vain muutama valokuva on otettu näyttelyyn jatkosodan ajalta.

Näyttelyn teemat on koottu neljästä eri aihepiiristä, joiden kautta on tuotu esille menetetyn Wiipurin historiaan liittyviä tapahtumia 1290-luvulta lähtien. Rakennusten paikkoja on merkitty numeroin viiteen karttaan. Kartoista löytyy mm. keskiaikaisten rakennusten paikat ja vanhat kaupunkimuurit.

Wiipurin varhaisinta keskiaikaa on esillä valokuvin ja piirroksin.

Muurien ja linnoituksien purkamisen jälkeen 1860-1880-luvuilla, kaupunki kasvoi nopeasti ja asemakaavoitettu pinta-ala moninkertaistui.

Muinaismuistovalvojan toimesta rakennuskulttuurin varhaishistoriaa tallennettiin piirroksin ja valokuvin jo 1920-luvulta lähtien. Tässä näyttelyssä on muutamia 1930-luvulla laadittujen keskiaikaisten talojen mittauspiirustuksia ja kaivauksiin liittyviä valokuvia.

Itsenäisyyden aikaista 1920- ja 1930-luvun rakennustoimintaa on esillä valokuvin. Rakennettiinhan tuolloin muutamia huomattavia kulttuuri- ja palvelurakennuksia, jotka ensimmäisinä toteutettiin nimenomaan Wiipurissa.

Tultaessa 1930-luvun lopulle, maamme vaurastuminen lisääntyi, joka osaltaan kiihdytti rakennustoimintaa Wiipurissa, Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa, jossa oli yli 86 000 asukasta.

Tässä näyttelyssä on tuotu esille myös niitä rakennusprojekteja, joita suunniteltiin, mutta Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 30.11.1939, romutti Wiipurin suuret haaveet.

Suomalainen Wiipuri on tänä päivänä meille monelle kotikaupunki, jonka kauniit muistot ja kaupunkinäkymät ovat usein nostalgian kultaamia muistelmia.

Tämän valokuvanäyttelyn toteuttamiseen ovat myötävaikuttaneet Pamaus-seura ja Viipuri-säätiö, joiden kotikaupunki oli menetetty Wiipuri.

Juha Lankinen