VR tagavaratee alad

Viipurista lähti raiteet viiteen suuntaan. Riihimäelle ja Rajajoelle radat valmistuivat 1870. Pohjoiseen, Antrean ja Hiitolan kautta Sortavalaan liikenne avattiin 1894. Koivistolle rata valmistui 1925. Sieltä haarautui pistoraide Uuraan satamaan vuonna 1926. Äyräpään kautta Valkjärvelle rautatie valmistui vuonna 1932.

Viipuriin tuli rautateitse vuonna 1936 noin 1,3 miljoonaa tonnia tavaraa, josta suurin osa meni vientitavarana satamien kautta maailmalle. Viipuri oli maamme toiseksi suurin vientisatama.

Valtion rautatiet oli suurin työllistäjä Viipurissa ja sen palveluksessa oli vuonna 1939 noin 700 työntekijää. Laajalla ratapiha-alueella sijaitsivat mm. vuonna 1913 valmistunut komea rautatieasema, rahtiasema ja -toimisto, konepajarakennuksia, joissa korjattiin vetureita ja tavaravaunuja, varasto- ja toimistorakennuksia, pajarakennus, veturien kattilakorjaamo, varikkorakennuksia ja ratapihan länsipäässä oli asetinlaitetorni, josta ohjattiin henkilöliikennettä. Ratapiha-alueella oli useita siltoja risteävää liikennettä varten.