Siigneeme linnaosa

Siikaniemen alue on ollut asuttu jo Viipurin historian alkutaipaleelta lähtien.

Varsinaisesti kaupunki laajeni länteen 1600-luvulla, jolloin sinne laadittiin asemakaava. Oletettavasti Siikaniemi oli täyteen rakennettu ja asutus olisi levinnyt laajalti myös Tervaniemeen, jonka ranta-alueet olivat varastorakennusten valloittamia. Suuren Pohjan sodan aikana rakennuskanta hyvin suurelta osin tuhoutui, etenkin Tervaniemellä, minne Pietari Suuri nousi maihin joukkoineen vuonna 1710.

Siikaniemen merkitys muuttui ratkaisevasti 1730-luvulla, jolloin ryhdyttiin rakentamaan Pyhän Annan kruunun linnoitusta. Tervaniemi muuttui sotilasalueeksi ja sinne rakennettiin kasarmeja ja ruutikellareita. Liikenne länteen kulki linnoitukseen rakennettujen porttien kautta aina 1860-luvulle asti, jolloin muuri puhkaistiin ja sen läpi rakennettiin Siikaniemenkatu.

Siikaniemellä sijaitsi mm. Armeijakunnan asevarikko 2, Armeijakunnan 2. Divisioonan Esikunta, Armeijakunnan Huoltorykmentin esikunta ja Armeijakunnan Viipurin Komendanttivirasto. Tervaniemellä olivat Maakunta-arkisto, Viipurin läänin Purjehdusseura ja Tervaniemen uimaranta.

Korttelit