Havi linnaosa

Havin teollisuusalue syntyi vuonna 1849, jolloin sinne siirtyi Johanneksen pitäjästä vuonna 1829 perustettu kynttilätehdas.

Alussa Havin Oy valmistu vain steariinikynttilöitä, mutta tuotteiden määrää lisättiin koko ajan. Vuonna 1937 tehdas tuotti kynttilöiden lisäksi saippuaa, glyseriiniä ja liimaa. Vuonna 1935 tehtailta tulevaa ja menevää tavaraa oli 625 rautatievaunua. Työntekijöitä oli teollisuuslaitoksessa 175 henkilöä, joista suurin osa asui yhtiön rakentamissa pientaloissa. Havin tuotteet olivat useasti palkittuja kansainvälisillä messuilla mm. Lontoossa 1866, Pariisissa 1867, Pietarissa 1870 ja Suomen Messuilla 1925, 1930 ja 1935.

Vuonna 1926 Haville laadittiin asemakaava, minkä jälkeen koko kaupunginosa rakennettiin täyteen vuoden 1939 loppuun mennessä. Sataman tuntumaan, kaupunginosan länsireunaan, perustivat eri öljy-yhtiöt, mm. Oy Shell Ab, varastojaan ja öljysäiliöitään. Öljy-yhtiöiden varastoalueelle tuli erillinen junaraide.

Viipurin kesäteatteri, joka oli Suomen suurin, sijaitsi Havilla. Lisäksi siellä sijaitsi mm. Nobel_Standart Oy:n varasto, Suomalainen Gulf Oil Company Oy;n varasto, Suomen Petrooli Oy:n varasto, Oy Puuteollisuus Ltd:n rullatehdas, Laatikkoteollisuus ja Puutavara oy:n laatikkotehdas, höyläämö ja halkokauppa, Keskusliike Hankkijan Viipurin konttori, T.A. Hyvärisen Rakennus- ja uunimuuraus sekä Viipurin valaisintehdas.

Korttelit